641794.jpg

Tietysti munatonta ja maidotonta pullaa on melko helppo tehdä: sen kun jättää munan pois (ei myöskään voitele) ja leipoo vaikka veteen. Mutta samalla tietysti kärsii pullan maku, jos on tottunut tavalliseen pullaan. Tämän ohjeen idean olen löytänyt joskus netistä ja sillä tulee oikein herkkupullaa, josta meidänkään vieraista kukaan ei aavistanut sen olevan "erikoispullaa". Ja sanottakoon vielä sen verran epäilijöille, että itse en tykkää yhtään siitä GoGreenin kauravaniljakastikkeen mausta paljaaltaan, mutta tässä pullassa sitä ei yhtään erikseen maista.

 

Maidoton ja munaton pulla

1 prk (2 dl) GoGreen kauravaniljakastiketta

1 dl vettä

1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1/2 rkl kardemummaa

1/2 tl suolaa

1 ps kuivahiivaa

n. 6 dl vehnäjauhoja

1 dl juoksevaa maidotonta margariinia (esim. Sunnuntai)

Tee taikina kuten pullataikina tavallisestikin: Laita vaniljakastike ja vesi kattilaan ja lämmitä reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta). Lisää suola, sokeri, ja osa jauhoista, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Lisää loput jauhot ja margariini. Vaivaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan kohota.

Voitele kypsät ja kuumat pullat margariinilla ja rippotele heti päälle sokeria. Jos teet esim. (saksi)pitkon (kuten kuvassa) niin voitele vain pieni pätkä kerrallaan ja sokeroi se, muuten ei sokeri enää tartu.

Huom! Jos teet esim. tällaista korvapuustityylistä pullaa kuten kuvassa, niin käytä täytteessäkin maidotonta marg. esim. sininen Keiju.